Köyhyydestä ei sanaakaan
Luovalla luokalla, naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla ja opiskelijoilla ei ole hurraamista. Sivistyksen mediaattorit kuten opettajat ja yliopistoassarit ovat kauan olleet pakotettuja kaupustelemaan vapaa-aikanaan teflonpannuja ja seisoskelemaan iltaisin narikkavahteina, jotta heillä olisi varaa tehdä arvokasta työtään. Kertaluonteiset bonukset ovat laiha lohtu, jos koko työuransa aikana ei ole varaa hankkia sohvaa, tuulipukua tai rikkoutuneen sateenvarjon tilalle uutta päivänvarjoa. Monen naisen ja prekaarin tietotyöläisen arjesta on autonomia kaukana. Sovinistisen monopolikapitalismin hedelmät korjaavat korporaatiopamput.
1930-luvun pula-aika on monessa mielessä tätä päivää. Kuten tuolloin, myös tänä päivänä epätyypillisten työsuhteiden rehottaessa vääristyneet työnantajan työmarkkinat ja työttömyys pakottavat elämänsä kunnossa olevan ylimmän huipun luovan luokan kerjuulle kujanjuoksuun.
"He joutuvat usein ristitiitaisiin tilanteisiin metsäpomojen, talollisten ja kuntien köyhäinhuoltoviranomaisten kanssa. Talouskriisi oli omiaan kärjistämään näiden tahojen välisiä suhteita. Aiheita vastakkainasetteluun löytyi muun muassa alhaisten palkkojen ja perheiden elättämiselle riittämättömän toimeentulon aiheuttamasta jännitteestä. Osa talollisista maksoi töistä varsin vaatimatonta palkkaa tai pelkän ruuan ja yösijan. Pieneläjien keskuudessa oli tyytymättömyyttä ja katkeruutta joka purkautui enimmäkseen hiljaisena protestina. /.../ Omillaan pärjäämisen ja työllään toimeen tulemisen kulttuuria on suomalaisessa yhteiskunnassa pidetty ideaalina kauan. /.../ Pitkäaikaista katkeruutta synnyttivät erityisesti ne kokemukset, joihin liittyi avunpyytäjien moralisointia ja halveksuntaa, vaikka apua annettiin. Kokijoina olivat pääosin naiset ja lapset sekä nuoret kulkumiehet. /.../ Miesten kunnia ja ylpeys syntyivät yleensä työn kautta pärjäämisestä, mikä samalla toi perheelle toimeentulon. /.../ Vähävaraisiin ihmisiin suuntautuva kontrolli oli omiaan tuottamaan ja ylläpitämään toiseutta ja köyhyyttä./.../ Taipumus esittää köyhyyden ilmiöitä vaikenemalla, vihjailemalla tai nauramalla osoittaa ilmiön arkuutta ja kielteisyyttä ja miten sisäistynyttä se itse asiassa oli. /.../ Tuoreen OECD 2008 raportin mukaan tuloerojen kasvu Suomessa on 1990-luvun puolivälin jälkeen ollut nopeampaa kuin missään muussa OECD:n kolmestakymmenestä jäsenmaasta."
Virkkunen, Gia, "Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vain elettiin". Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomessa maaseudulla. SKS, Helsinki 2010.
Ei nykyisessä järjestelmässäkään hyvinvointi jakaudu tasa-arvoisesti. Vaikenemalla ahdingossa ja kulkemalla pää pystyssä vaikka henkitoreissaan nykyajan prekaarikin voi silti säilyttää kasvonsa ja kunniansa. Jatkuva sopeutuminen uusiin muuttuviin tilanteisiin ja niukkuuden kulttuuriin on kuitenkin henkisesti erittäin raskasta. Nykyisellään tulevan ennakoiminen on usein mahdotonta. Päivä kerrallaan -mentaliteetti, tilapäistyöt ja määräaikaisuudet eivät voi olla kestävä malli. Sosiaaliturva työttömyysaikoina on puutteellista ja byrokratiaratas toimeentulon takaamiseksi liian hidas ja raskas. Suomessa ei ole tavatonta, että työttömyysturvan piiriin pääseminen kaikkine selvityksineen ja työvoimapoliittisine lausuntoineen kestää puolikin vuotta, kun sen pitäisi olla automaatio. Tämä on järjestelmällistä pääoman harvennushakkuuta.
Maailmanpatsas kolisee jo tyhjyyttään. Kyvyt ovat kyykyssä. Protestilaulut, blogit ja twitterit pauhaamaan. Alas turbulenssi, esitystalous, rahafasismi. Yhteisöllisellä päätöksenteolla, järjestelmäkritiikillä ja vastavoimalla voittoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti