”Miss´ olit tämän kesyen?”
”Saitko paljon palkastasi?”
Lisää palkkaa Hiien hirven hiihännästä – kunnon ansiot tehdystä duunista ja tuloerot laskuun! Kansalaispalkkaa, perkele! Töitä tehdään niska limassa mutta kysymys rahasta ja palkasta on meillä perintönä tabu. Äidit palparoivat poikiaan ja itkevät Kullervoitaan. Ei ala väkevä orjaksi. Mutta taipuu, taipuu, ei väärälläänkään taitu, vasta kun saappaat jalassa. Mitä jää jäljelle sukupolvien sammosta näissä prekaareissa kestävyysajoissa? Halkeamia. Joukahaisen suohon laulamia. Loppuunpalamia.
Kärsimme suuresti sään tuimuudesta ylittäessämme erään avaran suon. Paleli, paleli, jääti ja jähmetytti. Terästin sisuani muistelemalla mieleeni työmme ja olentomme arvokkuutta maalle ja yhteiskunnalle. Ota pois metsä ja metsätyöt ja metsätyöläisten vaatimattomat tulot – ja mitä jääpi maastamme jäljelle... /.../ Olimme valtava vipu, joka liikutteli komeita koneistoja, vaikka olentomme ja olosuhteemme siinä talvisella suolla ei olisi näyttänytkään erin uljaalta.
– Pentti Haanpää: Puunkaatajan päiviä, 1935.
Kotimaa -- ei --
Maan sydän kylmänvalkoa.
Sydänmaa hylkii omaansa.
Maa jonka taivas
on mäkihyppypokaali.
Maa joka ottaa vastaan
polttavaan syleilyyn.
Siellä sisäisyys,
vapaus ja solidaarisuus,
kuolemalta eristetty
lahjomaton nahka.
Tätä onnea,
kaiken kätketyn julkisuutta.
Tuolla kuoputtaa totuus,
nyrkkisääntö, selviytyminen.
Nuori nainen järjissään,
imettää vastasyntynyttään.
Nyt keskitymme mantraan,
huokoiseen vaivaan,
harhaan.
Hei kuule äiti Maaelo,
hengittämiseen helvetissä -
oi lapseni - --
voi harjaantua.
L u g n i a R u n o a
*
Taivas
on korkeushyppymitali
kaihtimien takana.
Keitän pastaa
ja ajattelen ystävääni merillä.
Joka päivä minä pyyhin
pääni taistelutantereen pölyt
ja sydämeni harmaan.
Elämäni on kaukana välittäjän unelmasta.
Olen kamiinaton nainen
ja kattoruusukkeeton
ja vailla aatelisliitettä.
Miksi?
Miksi aina vain huoneistoja
vanhanaikaisella charmilla?
*
Ne eivät ole perheasuntoja.
Ei ole mitään asukasyhdistystä.
Talo on helvetissä.
Mutta minä avaan ikkunan yksinäisyyteen.
Seison yksinäisyyttä ammollani ja saat alkusi.
Ja sinä olet minussa kuin tuli vesiputouksen yllä.
Kaikki nämä etäisten kaupunkien asukkaat.
Kaikki nämä mollisointuiset naapurini.
Ja niiden joukossa sinä joka loistat niin.
– Kristina Lugn, Hej då, ha det så bra!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti