|
Caltha palustris |
Halun kasvioppia
Taide ja kulttuuri peilaavat luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Luonnon ja ihmisen välinen suhde vain on vaarassa tuhoutua. Kulttuurin ja luonnon yhteisevoluutio on uhanalainen, samoin kuin koko ihmishistorian jatkumo. Vaikka luonnolla on omat lakinsa ja kasvit ovat käyttäneet ihmistä hyväkseen kauemmin kuin ihminen kasveja, ihminen korjaa voiton – tuhoamalla, tainnuttamalla ja kuihduttamalla eliksiirinsä. Mehiläinen ei tosiaankaan selviä ilman kukkaa.
Nykyinen kasvitieteemme pohjaa kreikkalaisen filosofin Theofrastoksen esityksiin 300 eKr. Osa aihioista Luonne- ja rotuopeille lienee hävinnyt historian saatossa palaneiden kirjastojen myötä, mutta uusia teesejä on aina syntynyt tuhottujen tilalle.
Carl von Linné (1707- 78) loi kasvien nimeämis- ja luokittelujärjestelmän 1730-luvulla. Häntä voi pitää myös ekologian isänä. Linné ymmärsi, että hakatun metsän tilalle on istutettava uutta kerkkoa ja syöpäläiset torjuttava biologisesti.
Vielä Linnén aikana kasvitiede kuului lääketieteeseen. Kukkasten sukupuolielämää ei ole onnistuttu ihmissilmin näkemään, mutta yrtti- ja luontaislääkinnän tiedetään tepsivän myös potenssilääkkeenä ja näitä konsteja soisi sovellettavan koululääketieteemme vaihtoehtona laajemmaltikin. Eri asia, tulisiko vaikkapa ottaa opikseen, miten lappalaiset hoitavat hirveää päänsärkyä painelemalla päänsä ympärille pieneksi silputtua kuusenkerkkää tai työntämällä otsansa niin lähelle tulisijaa, että iho melkein palaa, ja näin jatkaa kunnes on vaarassa tuupertua puolikuolleena niille sijoilleen.